Anzella oli viime viikolla vielä kolme pentukurssituokiota viimeisimmän päivityksen jälkeen. Tiistaina olin itse mukana Midorin kanssa katsomassa mitenkä Anzen treenaus sujuu ja samalla harjoiteltiin hieman Midorinkin kanssa. Ja tietysti näki ihanaista Aikoa. :)
Keskiviikkona Midori aloitti arkitottiskurssin kanssani. Ekalla kerralla harjoiteltiin kontaktia, kävelyä, toisen koiran kohtaamista ja paikallaoloa. Tosi hienosti Mido osasi, kun vaan on namia taskussa. Huomenna päästään sitten taas treenaamaan. :) <3 Midorin karva on nyt alkanut palautua taas hyväksi ja turkki onkin nyt paljon sileämpi ja pehmeämpi kuin Anzella. Vielä menee kuitenkin aikaa, että tyttö saa pöksynsä ja häntäkarvansa entiselleen.
Torstaina Anze oli taas Mäntsälässä, itse olen ollut jo pitkään pienessä flunssassa, joten päätettiin Midon kanssa jäädä kotiin, kun sääkin oli epävakainen. Anze ja Ville olivat harjoitelleet mm. kävelyä ja rally-toko liikettä, jossa koira istuu ja omistaja kiertää koiran ympäri. Hyvin oli sujunut.
Sunnuntaina Anzella oli vielä HSKK:n treenit, jossa harjoittelimme istumista, maahanmenoa, toisen koiran ohitusta ja luoksetuloa, jossa Anze intoutuikin juoksemaan nappaamaan toisen koiran lelua. :) Noh, tuo koirakko oli vielä palaamassa omalle paikalleen, joten tuo oli hieman liikaa Anzelle. Nyt Anze saa sitten viikon lepäillä, ennen seuraavaa kurssikertaa. :) Lauantaina poika painoi 8,8kg, Midon paino on nyt jämähtänyt 9,1kg, joten varmaan tällä viikolla poika menee mammastaan ohitse painossa. :)
tiistai 13. syyskuuta 2011
maanantai 5. syyskuuta 2011
Anze aloitti eilen ensimmäisen pentukurssinsa HSKK:n pentukurssilla. Kurssilla harjoiteltiin katsekontaktia, hihnassa kävelyä ja jo hieman toisen koiran ohitusta. Ville oli Anzen kanssa aloituskerralla, koska itse olin töissä. Tänään Anze sitten aloitti toisen kurssin Mäntsälässä. Kurssilla harjoiteltiin katsekontaktia käskysanalla ja spontaanisti, istumista, maahan menoa sekä hihnassa kävelyä. Kivaa oli kuten kuvasta näkyy. :)
Kivointa Anzesta varmaan kuitenkin oli riehua Aiko-veikan kanssa. Niin vauhdikasta menoa, ettei pokkarikamera oikein pysynyt mukana. :) Anzen kurssiura ei tule loppumaan pentukurssien jälkeen, sillä poika pääsi samalle arkitottis-kurssille kuin Midori. Tosin Anzen kurssi alkaa vasta marraskuussa, jolloin Mido jatkaa tokon jatkokurssille. :)
keskiviikko 31. elokuuta 2011
Kurssikausi starttaa pian...
Paljon on kursseja alkamassa... Anze aloittaa pian pentukursseja oikein kaksin kappalein, ensimmäisen startatessa sunnuntaina ja Saijan pitämän ensi maanantaina. Mido pääsi HSKK:n arkitottis-kurssille, joka alkaa viikon päästä ja itse käyn lisäksi kasvattajan peruskurssin syyskuun lopulla. Paljon siis mukavaa koiruuksiin liittyen tulossa.
Anze ja lempilelut
tiistai 23. elokuuta 2011
Anze on julkkis... :)
Ville löysi postista kuvassa olevan kortin ja eikö olekin kuin ihan Anze pikkupentuna!? :) Anzelle annettiin tänään nelosrokotteen tehoste. Eipä poika taaskaan mitään huomannut, kun mussutti juuri kanan sydäntä... :)
maanantai 22. elokuuta 2011
Maanantai-illan kuulumiset
Lauantaina koirat saivat olla paljon ulkona, kun vietimme päivää vanhempieni luona. Ulkona kaverusten leikit ovat usein juoksuleikkejä, sillä Midorista on ihana juosta, jos kukaan ei saa häntä kiinni. :)
Kotona koirat innostuvat aina välillä painimaan keskenään. Tässä Midori kuitenkin ojentaa Anzea, kun kehtasi tulla emännän syliin istumaan. Midorin kanssa on treenailtu perusasentoa, mutta tyttö ei ymmärrä että istahduspaikka ratkaisee. Vaihdetaan ehkä käskysanaa... Anze on innokas oppilas, erityisesti Villen kanssa poika tykkää treenailla. :)
Kengät ovat nyt kotona päässeet hattuhyllylle, kun poika tuhosi uusimmat kenkäni perjantaina kotona ollessani. Aamulla poika oli löytänyt taas maahan unohtuneen kengän ja Ville ennätti poikaa kieltämään. Kun olimme Midon kanssa aamulenkillä, Anze oli keksinyt että säilytysarkun eteisestä saa auki. Niinpä tuli taas kaksi kuollutta kenkää lisää... Fiksu poika kyllä, pakko myöntää! :) Anzella on nyt jo viikon
verran hampaita katoillut, että ehkä puruvimma hieman laantuu, kun poika saa kaikki hampaat vaihdettua. :)
torstai 18. elokuuta 2011
Perushömppää
Kuluva viikko on sujunut kotoisissa merkeissä, ilman sen kummempia erikoisuuksia. Anzen pentukurssi alkoi tiistaina luennolla, jonka piti kasvatti-Saija. Anze pääsi myös Hyvinkään seudun kennelkerhon (HSKK) kurssille, joka alkaa 4.9 ja omistajat päättivät jakautua kursseille. Niinpä siis HSKK:n kurssille Anze lähtee pääsääntöisesti minun kanssani ja Mäntsälään Villen kanssa. :)
Eilen kasvatti-Saija kävi koiria moikkaamassa ja molemmat sekosivat ihan täysin. Koko aika piti tapella Saijan huomiosta ja Mido mölisi ja komensi Anzea, kun Anze olisi halunnut osansa huomiosta. Illalla käytiin koirapuistossa, mutta siellä ei ollut muita koiria. Koiruudet ottivat pienen juoksu-paini -matsin, jonka jälkeen tallusteltiin takaisin kotiin. Tänään Midorin kanssa kävin koirapuistossa ja kyllä harmitti, kun paikalla oli Anzen painikaveri Espanjan Vesikoira, Sofia, ja puistoon tuli myös alle 5kk Suomen lapinkoira. Midori otti joitain juoksuaskelia, mutta suurimman osan napitti omistajaa ja odotti kotiin lähtöä.
Ja mitähän kaikkea Anze on tällä viikolla tuhonnut... Usb-johdon, kuulokkeet, kengännauhoja, paperia... Yksi päivä poika oli pöydältä saanut tulitikkuaskin ja silpunnut tikut ympäri ämpäri. Viikonloppuna ostettiin Midolle uudet valjaat ja nekin oli poika saanut hampaisiinsa ja purrut lähes katki. Anze pääsee vauhdilla loikkaamaan jo sänkyynkin, joten missään ei enää ole turvaa tavaroille ja Midolle. :) No, omistajien pitäisi vaan nostaa tavaroita vielä ylemmäs...
Anze oppii vauhdilla uusia temppuja, kekkasi "viereen" -käskyn ja "pusun" muutamilla toistoilla. Täytyy vaan hyödyntää tämä oppikausi. :) Anze tekee 90% tarpeensa paperille ja muulloinkin muovimatolle. Yöllä oli sitten käynyt pissalla Midon ruokakupissa, jonne jo kerran aiemmin teki kakat. Ihana poika. :)

sunnuntai 14. elokuuta 2011
Kuulumiset muutamalta viikolta... :)
Kesäloma starttasi maanantaina 1.8, jolloin koirat omistajineen starttasivat heti aamusta kohti Tahkon mökkiä. Matkalla pysähdyttiin Joutsassa moikkaamassa kääpiösnautsereita Enzoa ja Feriä ja Kuopiossa, josta ostimme Murren murkinaa loman ajaksi. Mökillä Midon kanssa tehtiin kunnon lenkkejä, muun muassa 16km lenkki Tahkovuorelle mökiltä. Anzekin pääsi myöhemmin ihastelemaan vuoren maisemia, kun ajettiin autolla ensin sen juurelle. Koirien kanssa käytiin myös useita kertoja rannassa, jossa Anze hieman ui ja Midokin kasteli tassunsa.
Säät eivät kuitenkaan meitä suosineet, joten lauantaina päätimme lähteä jatkamaan reissua ja suuntasimme kohti Kajaania, Villen Mamman mökille. Tuolla näimme yhden lähes sateettoman päivän, jolloin Anze pääsi ekaa kertaa soutelemaan. Ihan hyvin sujuivat soutelut, joskin Anze muutamia kertoja kurotteli pelottavasti laidan yli, kun karkasi omistajien sylistä. Kuivina palasivat kuitenkin kaikki takaisin rannalle. Anze näki myös uuden otuksen, siilin, joka oli molempien koirien mielestä haukkumisen arvoinen otus. :)

Alkuperäiseen suunnitelmaan kuului myös yöpyminen Seinäjoella leirintäalueella, mutta koska säät olivat kehnot, päätimme maanantaina palata takaisin Hyvinkäälle. Kiersimme kuitenkin Seinäjoen kautta, jotta nähtäisiin Akira-poikaa. Akirakin oli kasvanut hurjasti, vaikka onkin selkeästi Anzea solakampi. Aluksi hieman muristiin, mutta pian pojat aloittivat villit painileikit, joihin Mido-mammakin osallistui aina välillä. Parin tunnin painin jälkeen, oli kuitenkin pakko jatkaa matkaa. Anze nukkui koko matkan Hyvinkäälle, joskin Tampereella hieman jaloiteltiin. :)
Toinen lomaviikko on kulunut kotona, koirien kanssa on paljon ulkoiltu ja puuhailtu kaikenlaista. :) Anzen paino nousi 7 kg ekalla lomaviikolla ja nyt eilen oli 7,1kg. Poika on kuitenkin syönyt hyvin ja jättänytkin ruokaa säännöllisesti. Anze ei ole mitenkään turhan laiha, joten vissiin meinasi vain tasoittaa kasvun tuohon "perinteiseen" puoleen kiloon viikossa, seuraillaan. Nyt jatkuu sitten arki, kun Villellä huomenna jatkuu työt. Itse saan nauttia vielä lähes vapaasta viikosta karvakuonojen kera. :)

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)