torstai 16. elokuuta 2012

Lomakuvia

Olin kaksi viikkoa lomalla kuun vaihteessa. Koirien kanssa tehtiin myös viiden päivän mökkireissu Sammattiin. Alla hieman lomakuvia... :)
 Anze laiturilla
 Anze ui mökillä hieman, kerran lähti veneen perään ja kerran ui hieman rannassa. Lähinnä poika kuitenkin kahlaili jahdaten sudenkorentoja.


Välillä koirat paistattelivat päivää laiturille. Tämä on erityisesti Midolle mieluinen harrastus.
Toinen neidin harrastus on tietysti ruuan kerjuu ja aika paljon herkkupaloja lomalla neiti saikin. :)
Aiemmin kesällä huomattiin että Midori on menettänyt yhden yläetuhampaan ja vastakkainen hammas on hieman lohjennut. Mido ei vissiin ole ollut tilanteesta kovin kummissaan, kun asia on jäänyt meiltä huomaamatta. Olisiko luunsyönti aiheuttanut hammaskadon...?

Aiemmin heinäkuussa Anze teki myös katoamistempun lenkillä. Lähimetikössä koirat ovat aika ajoin olleet irti ja tuolloin Anze lähti vapaana ollessaan salamana vainuamaan jotain. Poika menetti korvansa kokonaan, eikä reagoinut emännän huutoihin. Lähdettiin Anzen perään ja Mido olisi kovasti halunnnut tiettyyn suuntaan. Pidin kuitenkin pääni ja päätin viedä Midon ensin kotiin ja tarkastaa samalla koirapuiston edustan. Siellähän se hulivili odotteli koirapuiston portilla. Karkumatka kesti 7 minuuttia, mutta tuntui kyllä iäisyydeltä. :) Ilmeisesti Mido ei olisi Anzea takaisin halunnut, kun yritti minua harhauttaa. Anze on muutenkin ollut varsinainen uhmis ja korvat ovat olleet kadoksissa. Anze on koirapuistossa alkanut ärisemään muille uroksille ja on jatkuvasti tyttöjen selässä, huoh...

Mukavaa on kuitenkin se, että Mido ja Anze leikkivät hieman yhdessä jopa leluilla. Muutaman kerran ovat lähiviikkoina kiskoneet yhdessä vetolelua, mitä aiemmin ei ole tapahtunut. :) Jospa ne seuraavat päivitykset tulisivat vielä tässä kuussa... :)

1 kommentti:

  1. Optimistisesti joka päivä käyn täällä katsomassa ja nyt se kannatti :).

    Murrosikäinen herra Anze on hormonien vietävänä. Kannattaa olla nyt tarkkana ettei se ota yhteen kenenkään uroksen kanssa. Siitä tulee helposti opittu tapa.

    Onko Mido ja Anze kalistelleet hampaita? Olisiko siinä voinut hammasta katketa? Onhan se mahdollista, että on jäänyt jotenkin pahasti luuhun kiinni.

    VastaaPoista