torstai 29. joulukuuta 2011

Joulua ja muuta mukavaa... :)

Joulu tuli ja meni. Pientä lisäjännitystä toivat Midon juoksut, jotka alkoivat 17.12. Jouluna oli kuitenkin vielä rauha maassa. Vähän jänskättiin mitä Anze tykkää kuusesta, mutta ei onneksi pojan jalka noussut lahjapinon päälle. Sen sijaan Anze kävi joulun aikana mutustamasta kuusesta kolme olkikoristetta. Piparit ripustettiin yläoksille, mutta jostain poika oli yhden tuollaisenkin löytänyt. Anzen harmiksi huomattiin löytö ennen kuin poika ehti edes haukata herkustaan. Anze ja Mido olivat olleet tosi kilttejä, kun saivat niin paljon lahjoja. Erityiset kiitokset kasvattaja-Saijan lahjoista, olivat koirille mieleen. :)


Midori ja Anze on pidetty sunnuntaista lähtien erillään. Anze ei tosin ole moksiskaan Midorista, joten vahtivan silmän alla ovat kaverukset olleet päivisin jonkun verran yhdessä. Midokaan ei tyrkytä itseään Anzella, vaan nylkyttää leluja ja omistajien käsiä. Mietimme myös josko kyseessä olisi taas jakautunut kiima, jollainen Midolla oli keväällä. Mutta verta on ollut reilusti ja alapää turvoksissa, joten luultavasti tämä on ihan oikea juoksu.

Olimme Anzen kanssa tiistaina Pornaisissa moikkaamassa Aiko-veikkaa. Aiko ja Anze riehuivat yhdessä reilut kaksi tuntia. Ulkona leikki sujui oikein hyvin, mutta sisällä Aiko olisi lähinnä halunnut nylkyttää Anzea. Aiko oli todella sinnikäs ja kuola valui suusta, pohdimme että ehkä Midon juoksuhajut sekoittivat pojan päätä...

Tänään Anzella oli kauan pelätty hampaan poisto 10:15. Anze painoi lääkärissä 11,5kg. Anzelta otettiin aluksi verinäyte Hannes Lohen veripankkiin, josta kenties myöhemmin tutkitaan pojan haplotyypit. Anzea ei verikoe haitannut. Rauhoituspiikin jälkeen poika makoili sylissäni ja alkoi pikkuhiljaa väsähtää. Rauhoitusainetta jouduttiin kuitenkin lisäämään vielä kahdesti, sillä Anze ei meinannyut millään nukahtaa. Nukahtamisen jälkeen eläinlääkäri poisti hampaan, joka kuulemma olikin tosi tiukassa. (Huh! Ei menty turhaan.) Eläinlääkäri kaivoi pitkään pois hampaan juurta, jota ei kuitenkaan saatu irti. Se kuulemma yleensä tulee ulos itsekseen, mutta jos siitä alkaa tulla vaivaa täytyy lääkärille mennä uudestaan. Anze sai pienen määrän herätettä, mutta heräsi hitaasti. Villeä yritti kuitenkin moikata nousemalla ja haukkumalla n. vartin päästä. Anze on edelleen ihan tillin tallin ja huojuu askelissaan. Poika sai eläinlääkärissä ja mukaan kotiin kipulääkettä, toivottavasti kipuja ei paljoa olisi... :(


 Anze lepäilee

Huomenna omistajat lähtevät reissuun ja blogi hiljenee ainakin 16.1 asti.

Onnellista Uutta Vuotta!

1 kommentti:

  1. Kiva, että lahjat olivat mieluiset!
    Ja tosi hyvä, että hampaanpoisto onnistui.

    Akiran haplotyyppi laitettiinkin jo ennen joulua tutkittavaksi - laitan teidän reissun jälkeen sinulle allekirjoitettavaksi lomakkeen, niin tutkitaan saman tien myös Anzen haplo.

    Oikein hyvää matkaa!

    VastaaPoista