tiistai 13. syyskuuta 2011

Kuulumisia

Anzella oli viime viikolla vielä kolme pentukurssituokiota viimeisimmän päivityksen jälkeen. Tiistaina olin itse mukana Midorin kanssa katsomassa mitenkä Anzen treenaus sujuu ja samalla harjoiteltiin hieman Midorinkin kanssa. Ja tietysti näki ihanaista Aikoa. :)

Keskiviikkona Midori aloitti arkitottiskurssin kanssani. Ekalla kerralla harjoiteltiin kontaktia, kävelyä, toisen koiran kohtaamista ja paikallaoloa. Tosi hienosti Mido osasi, kun vaan on namia taskussa. Huomenna päästään sitten taas treenaamaan. :) <3 Midorin karva on nyt alkanut palautua taas hyväksi ja turkki onkin nyt paljon sileämpi ja pehmeämpi kuin Anzella. Vielä menee kuitenkin aikaa, että tyttö saa pöksynsä ja häntäkarvansa entiselleen.

Torstaina Anze oli taas Mäntsälässä, itse olen ollut jo pitkään pienessä flunssassa, joten päätettiin Midon kanssa jäädä kotiin, kun sääkin oli epävakainen. Anze ja Ville olivat harjoitelleet mm. kävelyä ja rally-toko liikettä, jossa koira istuu ja omistaja kiertää koiran ympäri. Hyvin oli sujunut.


Sunnuntaina Anzella oli vielä HSKK:n treenit, jossa harjoittelimme istumista, maahanmenoa, toisen koiran ohitusta ja luoksetuloa, jossa Anze intoutuikin juoksemaan nappaamaan toisen koiran lelua. :) Noh, tuo koirakko oli vielä palaamassa omalle paikalleen, joten tuo oli hieman liikaa Anzelle. Nyt Anze saa sitten viikon lepäillä, ennen seuraavaa kurssikertaa. :) Lauantaina poika painoi 8,8kg, Midon paino on nyt jämähtänyt 9,1kg, joten varmaan tällä viikolla poika menee mammastaan ohitse painossa. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti