tiistai 1. toukokuuta 2012

Anze 1w!

Aika taas päivittää blogia pitkästä aikaa. Omistajalla ollut kiireitä valmistumisen kanssa....
Koirien kurssit ovat jo loppuneet ja niistä päivitykset  jäivät nyt vähiin.
Uusi kamera on saatu hankittua ja jatkossa taas kuvallisia tekstejä luvassa.
Kesällä harrastelu on satunnaisempaa. Harmiksemme Midori ei päässyt HSKK:n agility-
kurssille, hakijoita oli yli 3x määrä aloituspaikkoihin nähden. Katsellaan josko muualta löytyisi
kohtuuhintaista kurssia...
Midori on ihan onnessaan, kun kesä tulee. Tyttö on ollut tosi rieha ja leikkisä ja aurinkoa pitäisi saada koko ajan. Muutamme kuukauden päästä Hyvinkäällä ja sitten saa koirut loikoilla omalla pihalla... :)



Anze-rakkaalla oli eilen ensimmäinen syntymäpäivä. Meillä ei siis juhlittu vappua, vaan
Anzen synttäreitä. Onnea myös Aikolle ja Akiralle! Synttäreillä oli tarjolla kahta eri kakkua.
 Eka kakku oli ihmisvieraille.
Koirien kakuissa oli jauhelihaa, riisiä ja kasvissosetta kurkkukoristein... :)
Anze on hulluna possuleluihin, kun taas Mido ei voi sietää muovileluja. Anze saikin lahjaksi namin lisänä viisi uutta possua sekä yhden pallon... :) Koitan jatkossa päivittää blogia useammin kuin joka toinen kuukausi. ;)

sunnuntai 4. maaliskuuta 2012

Kuulumisia

Kirjoittelu on taas jäänyt, tällä kertaa tosin siitä syystä että kamera hajosi ja jotenkin on tylsä tehdä päivityksiä ilman kuvia... :( Anzella alkoi viime keskiviikkona arkitoko edistyneempien ryhmässä. Ville pääsi taas ohjaamaan junnua. Arkitokossa oli eri ohjaaja kuin aiemmin. Treenit oli sujunut hyvin, eikä poika edes haukkunut. Anzella oli temppurata, jossa oli harjoiteltu esimerkiksi pyörimistä.

Midon kanssa ollaan nyt tokon alo-ryhmässä, enemmän kyllä tykättiin arkitokosta... Noh katsotaan. Harjoiteltiin makuulle menoa, siihen jäämistä ja maasta istumaan nousua. Nyt kun viime treeneistä hallilla on yli 2kk otti Mido selvästi paljon enemmän häiriötä muista koirista. Tokon ohjaaja oli meille uusi ja Mido ei antanut hänen tulla kovin lähelle. Agilityn alokas-ryhmään valitaan lähiaikoina uusia alkajia ja ilmottauduttiin hallintatestiin, josta valitaan harrastamaan 10 koirakkoa. Toivottavasti päästäisiin! :)

Anze painaa nyt 12,5 kg, mutta tuntuu että poika olisi hieman saanut etumukseensa massaa tai sitten on vaan karvat pöyhistyneet... :)

maanantai 6. helmikuuta 2012

Kaunis talvipäivä

Kovat pakkaset ovat aiheuttaneet päänvaivaa koiraperheen arkeen. Meillä kun nuo kaverukset ovat niin eri luontoisia. Anze ei tunnu palelevan millään, joskin -25 alkoi poikakin välillä nostella tassujaan kylmän merkiksi. Midori on sitä mieltä, että talvisin sisälle pitäisi tuoda hiekkalaatikko. Tyttö ei suostu kävellä ilman tossuja, koska tassut ovat herkät pakkaselle. Kuitenkin kun hihna ja muut talvivaatteet otetaan esille, livistää Midori karkuun. Ulkona tyttö jähmettyy paikoilleen ja haluaisi jokaisessa risteyksessä kääntyä kohti kotia. Välillä onkin Midori armahdettu ja viety pian kotiin ja jatkettu lenkkiä Anzen kanssa.


Tänään pakkanen oli kuitenkin päivällä varsin leuto ja aurinkokin paistoi. Midorilla oli tossut päivälenkillä, muttei takkia ja pitkästä aikaa tuntui että tyttö oikein tahtoi kävellä. Kävimme koirapuistossa, jonne pian saapui uroskoira. Anze leikki koiran kanssa hetken, kunnes riehuminen meinasi muuttua rähinäksi. Tilanne kuitenkin rauhoittui nopeasti ja kaverukset aloittivat uuden leikin, kunnes hetken päästä toinen koira oli taas Anzen kimpussa, joka pisti kovaa vastaan. Onneksi koirat saatiin pian erotettua ja lähdimme pois puistosta. Selvisi että toinen uros oli myös 9kk, joka varmaan selitti rähinän. Pitää jatkossa olla tarkempi, kun puistoon saapuu muita koiria. Anze ei ollut tilanteesta moksiskaan.

"Pitääks ton Anzen koko ajan nuuskia mua?"

Jatkoimme lenkkiä sivupoluille, jossa molemmat koirat saivat olla vapaina. Anzella kuitenkin roikkui hihna perässä, siltä varalta että jotain liian houkuttavaa ilmaantuisi ja pitäisi saada poika kiinni. Hienosti oli kuitenkin Anzekin ja tuli heti luokse kutsuttaessa. Anze riehui vapaana niin hurjana, Että Mido-mamma olisi halunnut syliin turvaan. Mido ei yhtään lämpene Anzen leikkiyrityksille, kun poika haukkuu ja syöksyy päin Midoria. Lähellä kotia Anzen korva kääännähti väärinpäin ja huomasin että korvassa oli kaksi veristä hampaanjälkeä. :( Onneksi ei kuitenkaan läpi asti, vaan vain pintanaarmuja. Muita ruhjeita ei kotona löytynyt. Hieman Anze irvisti, kun sai betadinea haavoihin. Nyt on Anzekin jo rauhoittunut riehuttuaan koko päivän ja molemmat makoilevat Villen kainalossa sohvalla. :)

 
Molempien koirien paino on kehittynyt positiiviseen suuntaan. Anze painoi loppuviikosta 12 kg ja Midon paino 9,1 kg:n... :) Tytön ruumiinrakenne on selvästi jotenkin muuttunut tiineydestä, eikä tyttö ole kovinkaan lihava. Kasvattaja-Saija kävi viime viikolla koiria moikkaamassa ja hänkin tuumasi että pari sataa grammaa Midolta pois riittänee. Kiva oli kun ehdit Saija käymään... :)

keskiviikko 18. tammikuuta 2012

Kuvia loman ajalta... :)

 Anzen sivuprofiili :)
 Lurppakorva
 Kaverukset
 Midon talvitakin pukeminen oli aluksi tuottanut hieman vaikeuksia... ;)
Kaunokainen :)

Taas kotona

Koirien omistajat kotiutuivat eilen, päivän myöhässä lennon peruuntumisen vuoksi. Koirat olivat aivan innoissaan, mikä oli tosi ihanaa. :) Loma oli koirilla sujunut hyvin, ensin viikko erillään ja loppuaika yhdessä, ainakaan tiettävästi ei pitäisi olla pentuja tulossa. ;)

Anze oli siis uuden vuoden aaton ilman Midoria ja oli ollut melko normaalisti. Vanhempieni katsellessa pihalta raketteja, oli Anze kuitenkin päättänyt pakittaa eteiseen ja tarkkaillut tilannetta kenkätelineen takaa. Midorin uusi vuosi sujui siskoni perheen luona. Mido oli yöllä suostunut jopa ulos vapaaehtoisesti, mutta kömpinyt lopulta siskon miehen syliin. Tyttö ei oikein piittaa raketeista.

Lomamme ajan koirilla on ollut mukavaa, sillä seuraa on ollut lähes tauotta. Anzen hammas ei ole poikaa haitannut ja Anze nauttii lumessa peuhaamisesta. Midorin tassut eivät oikein kestä kylmää ja lenkeille on pitänyt laittaa tossut, jotta tyttö suostuisi kävellä pidemmäs kuin kahden korttelin päähän. Anze painoi juuri äsken 11,7kg ja Midori 9,6kg. Anzen lihotus jatkuu ja Midon dieettiä tiukennetaan, sillä tytöllä on vähintään kilo ylimääräistä... Molemmat koirat pääsivät taas HSKK:n kursseille, jotka alkavat maaliskuussa. Vuoden eka treenijakso jätettiin välistä, koska kahdet harkat olisi jääneet puuttumaan matkan takia.
 Anze peuhaa
Mido ja Anze 18.1.2012

torstai 29. joulukuuta 2011

Joulua ja muuta mukavaa... :)

Joulu tuli ja meni. Pientä lisäjännitystä toivat Midon juoksut, jotka alkoivat 17.12. Jouluna oli kuitenkin vielä rauha maassa. Vähän jänskättiin mitä Anze tykkää kuusesta, mutta ei onneksi pojan jalka noussut lahjapinon päälle. Sen sijaan Anze kävi joulun aikana mutustamasta kuusesta kolme olkikoristetta. Piparit ripustettiin yläoksille, mutta jostain poika oli yhden tuollaisenkin löytänyt. Anzen harmiksi huomattiin löytö ennen kuin poika ehti edes haukata herkustaan. Anze ja Mido olivat olleet tosi kilttejä, kun saivat niin paljon lahjoja. Erityiset kiitokset kasvattaja-Saijan lahjoista, olivat koirille mieleen. :)


Midori ja Anze on pidetty sunnuntaista lähtien erillään. Anze ei tosin ole moksiskaan Midorista, joten vahtivan silmän alla ovat kaverukset olleet päivisin jonkun verran yhdessä. Midokaan ei tyrkytä itseään Anzella, vaan nylkyttää leluja ja omistajien käsiä. Mietimme myös josko kyseessä olisi taas jakautunut kiima, jollainen Midolla oli keväällä. Mutta verta on ollut reilusti ja alapää turvoksissa, joten luultavasti tämä on ihan oikea juoksu.

Olimme Anzen kanssa tiistaina Pornaisissa moikkaamassa Aiko-veikkaa. Aiko ja Anze riehuivat yhdessä reilut kaksi tuntia. Ulkona leikki sujui oikein hyvin, mutta sisällä Aiko olisi lähinnä halunnut nylkyttää Anzea. Aiko oli todella sinnikäs ja kuola valui suusta, pohdimme että ehkä Midon juoksuhajut sekoittivat pojan päätä...

Tänään Anzella oli kauan pelätty hampaan poisto 10:15. Anze painoi lääkärissä 11,5kg. Anzelta otettiin aluksi verinäyte Hannes Lohen veripankkiin, josta kenties myöhemmin tutkitaan pojan haplotyypit. Anzea ei verikoe haitannut. Rauhoituspiikin jälkeen poika makoili sylissäni ja alkoi pikkuhiljaa väsähtää. Rauhoitusainetta jouduttiin kuitenkin lisäämään vielä kahdesti, sillä Anze ei meinannyut millään nukahtaa. Nukahtamisen jälkeen eläinlääkäri poisti hampaan, joka kuulemma olikin tosi tiukassa. (Huh! Ei menty turhaan.) Eläinlääkäri kaivoi pitkään pois hampaan juurta, jota ei kuitenkaan saatu irti. Se kuulemma yleensä tulee ulos itsekseen, mutta jos siitä alkaa tulla vaivaa täytyy lääkärille mennä uudestaan. Anze sai pienen määrän herätettä, mutta heräsi hitaasti. Villeä yritti kuitenkin moikata nousemalla ja haukkumalla n. vartin päästä. Anze on edelleen ihan tillin tallin ja huojuu askelissaan. Poika sai eläinlääkärissä ja mukaan kotiin kipulääkettä, toivottavasti kipuja ei paljoa olisi... :(


 Anze lepäilee

Huomenna omistajat lähtevät reissuun ja blogi hiljenee ainakin 16.1 asti.

Onnellista Uutta Vuotta!

torstai 15. joulukuuta 2011

Midori 4w

Pitkästä pitkästä aikaa muistetaan taas päivittää karvakuonojen kuulumisia. Anze aloitti marraskuun alussa arkitottelevaisuus kurssin ja Midori on samaisella kurssilla edistyneempien ryhmässä. Yksittäisten harjotteiden lisäksi kursseilla on tehty paljon erilaisia temppuratoja, joissa ohjaajankin aivot saavat pientä treeniä. :)

Anzella on edelleen yksi maitokulmuri paikoillaan ja hammas poistetaan 29.12 ellei sitä ennen tipahda. (toivotaan!)

Midori täyttää tänään neljä vuotta. Tytön dieetti on unohdettu pariksi päiväksi, sillä parasta juhlintaa Midon mielestä on extra-annos herkkuja. "Juhlia" vietettiin jo tiistaina kahvien kera ja Mido sai lahjaksi paljon namia ja kääretortun sijasta jauhelihaa. Tänään tuoreet ajanvieteluut saavat juuri kovaa kyytiä. Synttärilahjaksi Mido sai  "Everlasting Treat Ball" namipallon, joka Midon tapauksessa on nyt jo melko lailla  popsittu. Paljon Onnea Midorille sekä sisaruksille Tessalle, Lillille ja Nasulle. :) 
 Anze 13.12
 Midon synttärilelu :)
Njams, mitä herkkuja! :)