tiistai 23. heinäkuuta 2013

Eläinlääkärissä

Maanantaina kävimme eläinlääkärissä. Tarkoitus oli mennä Midorin kanssa rabies ottamaan, mutta Anze oli viikonlopun mahataudissa ja vasen silmä punoitti ja rähmi, joten pääsi poikakin mukaan varmuuden vuoksi.

Aiemmin Midori on viipottanut iloisesti eläinlääkäriin ja vasta odotushuoneessa on iskenyt pakokauhu, nyt tyttö kuitenkin muisti paikan, eikä olisi halunnut koko rakennukseen tulla. Anze tassutteli iloisesti odotushuoneeseen. Punnitseminen osoittautui hankalaksi, kun Mido pakeni koko ajan ovelle, sen sijaan Anze meni vaa´alle useammankin kerran ja selvästi muisti mistä on kyse. Valjaiden kera Mido painoi 8,8kg ja Anze 13,35, ei saatu noottia. :)

Midori temppuili taas pöydällä parhaansa mukaan, oikeassa kulmurissa oli nyt ensimmäistä kertaa hammaskiveä, mutta ei kuulemma juuri nimeksikään. Rokotusta tyttö ei edes huomannut. Anze antoi tutkia melko nätisti, tosin odotushuoneeseen saapunut koira vaikeutti sydänäänien kuuntelua, sellaiset murinat ja jolinat Antus aloitti. Silmä ei lääkärin mielestä ollut pahan näköinen, mutta se huuhdottiin ja myös kotona on huuhdottu keitetyllä vedellä. Vielä rähmii tavallista enemmän, mutta ehkä se tuosta.

Anzen mahataudista sen verran että poika oksensi pe-la välisenä yönä ja oli myös tehnyt tarpeet sisälle. Sunnuntai-aamuna Anze ei syönyt mitään, illalla söi pienen luun. Su-ma yönä oli taas oksentanut ja tehnyt tarpeet sisälle. Maanantai-aamuna vielä tarjottiin ruokaa joka ei maistunut. Eläinlääkäri käski paastolle loppupäiväksi ja otettiin päivä iisisti. Vielä eilen aamulla ruoka ei maistunut, ainoastaan Frolicit. No tehtiin lähes kolmen tunnin lenkki (Anze-raukka) ja kun kotiin päästiin Anze söi kupin tyhjäksi ja jopa lattialle pudonneet riisit, jotka eivät Midolle kelvanneet. Koko päivän oli Anze kerjuulla, kun ei ihan hirveetä määrää uskaltanut ruokaa antaa. Anzen kanssa on vähän mietitty muutenkin raakaruuan sopivuutta, tasapainoa on vaikea löytää. Joko vatsa on kovalla tai sitten löysällä, anaalirauhasia on tyhjennelty sisälle ja mieluiten sylissä ollessa. (Hyi!) Anze syö n. 600-700g päivässä, mutta paino ei nouse. Välillä on lisätty naudan rasvaa ruokaan, muttei sekään oikein auta. Noh, koitetaan vielä fiksailla ruokalistaa jotta sopiva ruokavalio löytyisi...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti